Hei! Onpa mukava taas kirjoitella tänne. (Ylemmässä kuvassa laitoin sen rikkinäisen obitsuni kädet stock kehoon jotenkin kummasti eli Katalla ei ole siis edelleenkään obitsua…)
Kesäloma on vihdoin virallinen. Vihdoinkin. Viimeiset päivät oli oikeasti aika turhia koulunkäynnin kannalta, mutta näki kavereita ja oli muutenkin ihmisten joukossa eikä kotona eli ihan kivaa. Toivottavasti ihmiset nauttii kesälomastaan, vaikka kaikki leirit, tapahtumat ja ulkomaanmatkat on peruttu. Itsellänikin sellaiset peruuntuivat, mutta aikaa jää kaikelle muulle sitten. Koska mielenkiintoisia asioita voi olla ihan lähelläkin...
Siis aloitan nyt vähän pidemmän kuvatarinan ja olen tosi innoissani! Kuvauspaikka on sama metsä, kuin viimepostauksessa ja bongasin muutaman hyttysenkin sieltä...
Ajattelin, että tämä kestäisi sen kesäloman ajan, mutta katsotaan nyt kuinka pitkäksi se venyy...
Kuvatarina voi olla vähän synkkä elikkä älkää tuhlatko aurinkoisia päiviä tämän lukemiseen vaan niitä sateisia, joita... krhm… ei ole pitkään aikaan tulossa.
Ja pyydän teitä arvioimaan kuvien laatua, että siis voitte kommentteihin vapaasti heittää kuvaanko puhelimen kameralla vai sellaisella kuvaamiseen tarkoitetulla kameralla tulevia kuvatarinoita. Tykkään ainakin itse kuvata enemmän puhelimella, mutta nyt käytin molempia.
Mutta joo... aloitetaan!
Kt: Salaisuuksien helmet
Kummallinen maailma
?: Maailma, miksi teet minulle näin...
?: Tämä on hirveää.
?: En kestä tätä!
?: Ja sinäkin pöllöpää! Et tiedä katsovasi minua. Katsot läpi.
On vain yksi, joka voisi katsoa minua, mutta...
Äh... Kaikki on poissa.
?: Onhan minulla vaihtoehtoja korjata elämäni...
...onhan hänkin olemassa...
...hän joka on ottanut nimekseen Kata.
?: Hän on yksin. Kata ei ehkä välitä, vaikka hänelle itselleen tapahtuisi jotakin...
…Mutta jos se jokin tapahtuisi jollekin hyvin tärkeälle...
----
Kata: *Tallustelee polkua pitkin* Olipa hyvä ajatus lähteä kävelylle.
Kata: On heti virkeämpi olokin. Vaahtokarkitkaan eivät leijaile pääni päällä, kuin mitkäkin harhakuvajaiset.
Kata: Hei, miten minä yhtäkkiä tänne päädyin...
Kata: En aivan varmasti kävellyt näin sammaleisella polulla äsken!
?: *Huvittunut* Miksi olet kovin hämmentynyt, Kataseni?
?: Etkö ole jo tottunut kummallisiin tapahtumiin?
Kata: Pois päästäni!
?: Jos et kerran tahdo pitää etäyhteyttä, voinhan minä sinut tuoda luoksenikin. *Ilkikurinen naurahdus*
*Veden solinaa*
Kata: Tämä paikanvaihto alkaa pyörryttämään...
Kata: Voisitko jo kertoa, miksi puhut ihmeäänelläsi juuri minulle?
?: Ai niin! Sinua varmaan kiinnostaisi tietää missä eräs ystäväsi on?
Kata: Eihän minulla ole ystäviä. *Suutahtaa hieman* Olet nähnyt valitettavasti aivan liikaa vaivaa väärälle henkilölle puhumiselle.
Kata: Joten voisitko viedä minut takaisin polulle, jolla kuljin, tai edes jättää minut rauhaan!
?: Oletko aivan varma? Luulen, että olisit hyvinkin kiinnostunut, mitä Kerttulille kuuluu nykyään.
Kata: Ei! Kerttuli on kotona turvassa!
?: Sinuna en olisi noin varma. Hän on kotonasi yhtä näkymätön, kuin minä edessäsi. Tahtoisitko nyt kuulla, miten saat ystäväsi takaisin?
Kata: *Nielaisee* Tahdon.
***
Jee! Eka osa kuvatarinaa on valmis. Kertokaa mielipiteitä, koska tunnen itseni aikalailla aloittelijaksi, vaikka kehitystä onkin tapahtunut. Nyt tulee vähän kiire lopettaa postaus, mutta...
...Heippa! Ja hyvää kesälomaakin niille joilla alkoi!
😸
