Blogi puksuttaa eteenpäin kolmen nuken voimalla... Katan, Mangon ja Iiriksen omistaja ärsyyntyy joskus tietokoneeseensa niin paljon, että postauksen tekeminen tyssää siihen. Heh... Tervetuloa lukemaan!

torstai 31. joulukuuta 2020

Olipa kerran ystäväni hedelmä

 


Heippa vaan!

Tuli melkein kiire alkaa tekemään postausta, kun tämä päivä sattuu olemaan vuoden viimeinen päivä... Ja tahdon tosiaan julkaista vielä 2020 vuoden puolella.
Olen tosi kiitollinen tälle vuodelle ja sille mitä kaikkea oon saanut oppia. Eihän vuosi ole ollut mistään normaaleimmasta päästä, mutta ihan kivasti on mennyt. Ensi vuosi vähän jännittää. En tiedä yhtään uskallanko edes toivoa, että ensi vuodesta tulisi rauhallinen, kiva ja onnistunut vuosi.
Ja oonhan mä kiitollinen myös tämän blogin lukijoille! Ihan super kiitollinen joka ikiselle, kuka jaksaa katsoa minun ihme nukkeilutaivaltani. <3

En ole saanut nukkeilusta sellaisia oikeita kavereita, enkä ole käynyt kertaakaan edes miiteissä, niin tämä on aika yksinäinen harrastus. Olenkohan liian nuori tai liian vanha näihin nukkepiireihin :'D joskus tuntuu vähän siltä. Sinänsä aloitin nukkeilun vain sellaisessa saumassa, ettei miittejä ole järjestetty ja kaikki muut mun ikäiset on nukkeilleet kauemmin.
Kyllähän mulle saa tulla juttelemaan instan puolella, siellä on ollut ihan kivoja keskusteluja.

Joo, mutta ihana harrastus tämä on. Ja blogit myös on ihania. Lueskelen vieläkin kaikkia vanhoja postauksia ja kuvatarinoita. Siispä tässä teille "uusi" kuvatarina:

Kt. Tarina siitä, kun Kata tapasi hedelmän

Kata: Huh... Tahdon mennä sisälle. Täällähän jäätyy!
Kata: Onneksi ei sentään ole kesä.
Kata: Silloin on niin ärsyttävän aurinkoista ja aivan liian äänekästä. 
Kata: Talvella on ihanan hiljaista. Ei hyttysiä...
Kata: Rauhallista... *nauttii hiljaisuudesta*
Kata: Ääks! Kuka tuo-
???: *huomaa Katan*
???: *lähestyy varovasti uutta tuttavuutta*
Kata: Sinä... sinulla ei ole vaatteita!!
???: Onpa outo tyttö. Mitä sillä on päällään?
Kata: *hengitys pysähtyy hetkeksi*
Kata: Hei älä nyt tule vielä LÄHEMMÄS.
Tuo on asiatonta! Ahdistelua!!
???: Tuota... Miksi sinä olet noin kiihtynyt?
Kata: Eikö hän todellakaan tajua?
Öhh... Anteeksi. Kuka olet?
???: Olen Mango. 
Kata: *kuvittelee hedelmää*
Kata: Epäilyttävä tyyppi...
Mistä sinä sitten tulit?
Mango: Metsästä. *toteaa ylpeänä*
Kata: Ehdottomasti epäilyttävä tyyppi...
Kata: Kuule Mango. Vien sinut kotiini ja etsin sinulle jotain vaatetta.
Ja soitan poliisille tuosta hiipparista.
Mango: Okei... *katselee kaukaisuuteen*
Kata: *repii Mangon kättä*
Kata: Tule jo!
Mango: Joo joo. *hämmentynyt*
Kata: Tuo poika on jotenkin kummallinen...

----

Mango: *katselee ympärilleen*
Kata: *penkoo vaatelaatikkoaan*
Kata: Täältä voisikin löytyä jotain...
Kata: Ehkä voisin vähän pilailla pojan kustannuksella *naurahtaa*
Tytön vaatteet voisivat olla hyvä ajatus...
Kata: Nyt sinulla on vaatteet. Näytät hieman enemmän ihmiseltä. *yrittää olla nauramatta*
Mango: No jos se sinut tekee iloiseksi. En oikeasti edes tarvitsisi vaatteita...
Kata: Mikä on lempivärisi?
Mango: *miettii* Oranssi.
Kata: Hmph... Punainen on paljon parempi. No entä lempieläimesi?
Mango: Ööh...
Mango: Metsäkauris tai orava!! 
Kata: Eipäs, kun leppäkertut ja kissat ovat parempia!
Kata: Lempikirja?
Mango: Fantasia...
Kata: *ärsyyntyy* Ei. Meistä ei voi tulla ystäviä.
Kata: Tämä saa riittää! Meissä ei ole mitään samaa. En soita poliiseille, jos lähdet nyt heti. 
*työntää Mangoa kohti ulko-ovea*
Kata: Nyt menen popsimaan vaahtokarkkeja ja sinä häivyt.
Mango: *kuola ilmestyy suupielille*
Mango: Eii! Lempiherkkuni ovat juuri vaahtokarkit! Ole kiltti. Saisinko jäädä tänne edes hetkeksi?!
Kata: Minunkin... minunkin lempiherkkuni on vaahtokarkit...
Kata: Okei! Saat jäädä tänne. *meinaa kaatua*
Kata: Ahh! nämä tuoksuvat niin hyvältä. Ja niin muuten, minun nimeni on Kata.
Mango: *hymyilee*Sinä olet paras ystäväni Kata.

***

Okei... Anteeksi kuvien laadusta. Ja tämä tarinahan oli kuvattu silloin, kun lumet hädin tuskin olivat tulleet. Sillä mielellä siis, että nyt on paljon enemmän lunta, kuin silloin.

Kertokaa kommenteissa miten teidän uusivuosi meni ja onko mitään ihmeempiä suunnitelmia alkavalle vuodelle. Olisi tosi kiva tietää :D

Bongaa nukkuva villipeto😸

Kiitos, jos luit tänne asti.
Olette ihania <3




lauantai 12. joulukuuta 2020

Heh... heh... otsikon keksimistaitoni katosivat...



Kertokaahan mulle miksi viimepostaus oli heinäkuussa?? Ja nyt on jo joulukuu... Voisin väittää ottaneeni tarkoituksella puolen vuoden tauon blogimaailmasta, mutta eihän se ole niin. 
Meidän ihana bloggerimme ei ole ollut yhtään kiltti minulle päivityksensä jälkeen. Argh... kuinka näiden kuvien laittaminen tähän postaukseen oli tuskallista. Tietenkään asiaa ei ainakaan helpottanut alkaa väsäämään tästä tällaista kilometripostausta, mutta joo taisin valittaa ihan tarpeeksi :,D

Kiitos ensinnäkin todella paljon teille kahdelle jotka aloitte seuraamaan mua. Hui nyt tulee hirveät paineet, kun oikeasti ihmiset seuraa bloginkin puolella. (Oikeastihan olen sen verran laiskiainen, että en varmaan edes ottaisi niin kovia paineita...) Soo soo justiinsahan viimepostauksessa pääsin kehumaan upeaa seuraajamäärääni XD

Jos joku lukee näitä blogitekstejä joskus pitkän ajan päästä, niin puolessa vuodessa nukkeporukka on päässyt kasvamaan sekä muuttumaan, joten tällä postauksella olisi jollain tavalla tarkoitus saada mustat aukot täytettyä.

Aloitetaan eräästä odotetuimmasta paketista pitkään aikaan:

22.10.2020
Oli tosi jännittävää, kun äiti lähetti viestin, että: "Se sun uusi nukkesi olisi nyt postissa. Käytkö hakee?"
Joo no tietenkin kävin hakemassa. Ukkini vähän ihmetteli, kun kannan pakettia niin varovasti, mutta en uskaltanut ajatella mahdollisuuttakaan, että tiputtaisin sen!!
Hienon näköinen lootahan sieltä tosiaan tuli.
Aivan upea!!
Meikkihän tosiaan on nätti. Alun perin olin suunnitellut, että kustomoisin pisamat tälle ihanuudelle, mutta mieli muuttui... 
Ja ruskeat luomet!! Ihana kokonaisuus, vaikkakin haluaisin tälle paljon, tosi paljon oransseja sekä lämminhenkisiä vaatteita. Krhm.. Suunnitelmissani olisi myös kultaiset silmät ja oranssi tukkapehko.
Tätä en osannut muuten odottaa. Oikein muovisuojukset...
Jaloissa myös. Ne varmaan oli laitettu tummien vaatteiden takia?
Kaikki vetimet, mitä isul yunin mukana tulee↑
 Kivasti vaatteita. Itse tykkään housuista, koska olen itse niin surkea ompelemaan housuja, että nuo helpottavat elämää vähäsen.
Tällä lailla alkoi Mangon taru. Eli uuden herran nimi on Mango.
Minulla olisi Katan ja Mangon kohtaamistarina jo kuvattuna joten ehkä se tulee tänne jossain vaiheessa.

~~~

Mango näyttää nyt tältä. Eli se varasti Katan hiukset ja otti vara cihpit käyttöön.
Väliaikainen ulkonäkö siis.
Kata ei oikeasti näytä enää tältä, mutta kokeili ruskeaa peruukkia. Ja niin ripset!! Katalla ja Mangolla on paremmat ripset. Aloinkin jo kyllästymään stock ripsiin.
12.10.2020 saapunut nukkeni oli Iiris, joka saapui hyvin odottamatta. Oikeasti tiesin vasta ostamista edeltävänä päivänä, että kyseinen nukke oli myynnissä. En ole varma teinkö liian hätäisen päätöksen, koska Mangoa ja Kataa olin harkinnut hyvin pitkään.
Pidän yllätyslapsestani nykyään paljon <3 Ylhäällä olevassa kuvassa Iiris on vasta päässyt kotiin ja tutustuu jo Kataan.
Iirikseltä vaihdoin ruskeat chipit vihreisiin ja annoin punaisen peruukin päähän.
Meikki on ihanan värikäs :3
Silti sitä on tullut kuvattua harvemmin, kun Iiris asustelee mun isillä. Jostain kumman syystä äidillä tulee vain heti sellainen nukkeilu olo, kun kaikki muutkin nuket asustelee täällä.

Laitan tähän vielä näitä kuvia joita en viitsi instatililleni laittaa...
(Katalla on isul yunin stock peruukki päässä. Ja pipo jota ei kannattaisi käyttää mustaa taustaa vasten.)
***
Ja nukkeperheen lisäyksien lisäksi meillä on myös nyt kaksi kissaa.

Taas yksi sekava postaus julkaistu...


💛Heippa!💛