Pitkästä aikaa!
On ollut ihan kauhee ikävä tätä blogia. Nyt olen hieman enemmän selvillä miten siirrän näitä kuvia postauksiin joten ehkä kesällä tulisin aktiivisemmaksi(?)
Itselläni oli eilen vika päivä peruskoulussa ikinä. Yksi legendaarinen koulu jää taakse... Huh...
Nukkeilun ohella on tapahtunut pieniä muutoksia puolen vuoden aikana (Jep tää postaus on eka tälle vuodelle)
Mangon simmut on nykyään kultaiset.
Ja Katalla on vaihdellut peruukki. Tällä hetkellä päässä on se ruskea, eli sama kuin viimepostauksessa.
Ja Iiris kaunokainen sai sinisen peruukin. Aika monen nukella tuntuu olevan sama peruukki, mutta eletään sen kanssa.
Ja asiasta toiseen nimittäin kustomoin juurikin eilen Dakan. Ette luultavasti muista, mutta Daka on siis ever after high nukke Raven. Juuri se kirppisnukke joka oli kiedottu kuplamuoviin ja pää oli valmiiksi irti. Sekä kirsikkana kakun päälle hiuksia oli leikattu. Epätasaisesti.
No nyt on varmaan jonkinlainen käsitys...
Jossain vaiheessa kyllästyin irti lähtevään päähän sen verran, että laitoin obitsun (sen jossa oli kaulatappi rikki). Ei aavistustakaan miten muovit reagoivat toisiinsa, mutta ei vielä ole näyttänyt pahalta.
Dakan naamakin alkoi kyllästyttää xd ja tuntui muutenkin vain siltä että halusin harjoitella kustomointia...
Niinpä kustomoin sen. Jep.
Hienosti sait uudet kasvot piirrettyä ja kaunis tuli! Mukava lukea todellakin pitkästä aikaa blogiasi.
VastaaPoistaKiitos!! Ihana että luit tän postauksen <3
Poista